Ompelukone on merkkiä Husqvarna. Se on musta ja koristeellinen ja kiinteästi osa pöytää, johon kuuluu jalusta polkimineen. Ompelukone on ollut isoisoäitini omaisuutta ja tärkeä esine 1900-luvun alun saaristolaisperheessä. Se on jo yli satavuotias ja saapunut joskus taloon, joka on rakennettu 1880-luvulla.
Minä ja kone
Olin käynyt Tammiossa vierailuilla vuosien varrella, viettänyt siellä kesiä vanhempieni nurkissa ja kylällä vuokralla. Oman talon sain ostaa vuonna 2011. Tiesin ompelukoneesta, mutta en ollut koskaan ajatellut tutustuvani siihen lähemmin. Aika pian muutettuani taloon minua alkoi innostaa ajatus ompelukoneen käyttöönotosta. Tajusin nopeasti, että edessä oli paljon työtä myös sisustuksessa, vaikka idea oli varjella mahdollisimman paljon vanhaa. Miten saisin ommeltua talon tekstiilit kuten verhot, keinutuolin päälliset ja pussilakanat? Nurkassahan seisoi apuri, aivan kuin tilauksesta.
Ihan heti en kuitenkaan päässyt kiinni ompelutöihin, koska vaativammat remonttiponnistukset olivat etusijalla. Talossa oli paljon tehtävää, jotta sen sai jollain lailla lapsiperheelle sopivasti käyttökuntoon. Meidän onneksemme edelliset asukkaat eivät olleet tehneet juuri minkäänlaisia muutoksia talon alkuperäiseen rakenteeseen. Tosin 1960-luvulla länsipuolelle oli rakennettu avara kuisti, joka toi tilaa lisää, mutta pimensi tupaa. Ompelukone sijaitsi kuistilla.
Miten peli toimii?
Ongelmaksi tuli ompelukoneen käyttöönotto. En millään keksinyt, miten lanka pujotetaan oikein, jotta kone toimisi. Minkäänlaista käyttöohjetta ei ollut, ainakaan käsillä. Soitin eläkkeellä olevalle käsityönopettajatädilleni. Hän koetti muistella omaa poljettavaa ompelukonettaan ja sen niksejä. Hän piti silmiään kiinni ja koetti palauttaa mieleensä langan läpivientejä ja selosti niitä samalla puhelimessa minulle. Itse koetin samaan aikaan keksiä mitä hän mahtoi tarkoittaa ja pujotin lankaa monin eri päin silmukoihin ja sukkuloihin.
Käyttöönottoon meni muistaakseni kokonainen päivä. Tarve koneelle oli kuitenkin niin suuri, etten antanut periksi. Meillä ei ole sähköä saaressa, paitsi aurinkopaneeleista saatavaa. Muutenkaan en halunnut mitään muuta niin kiihkeästi, kuin onnistua kesyttämään ikivanha peli, joka oli ennenkin palvellut talon asukkaita. Talon työt hoituvat enimmäkseen lihasvoimalla, ja esimerkiksi talousvesi haetaan pihan kaivosta emaliämpäreillä sisään. En siis tahtonut luovuttaa. Tuntien yrittämisen jälkeen onnistuin saamaan langan pujotetuksi oikein ja polkemaan koneen käyntiin. Silloin oli voittoisa olo.
Liinavaatteet hyötykäyttöön
Etsin liinavaatekaapista vanhoja lakanoita ja pöytäliinoja, joista saisin korjaamalla ja yhdistelemällä sopivia kankaita verhoiksi ja muiksi kodintekstiileiksi. Ompelin myös pussilakanoita vanhoista pitsi- ja aluslakanoista, joissa oli paikkoja ja joita oli jatkettu uusilla lakananpaloilla. Kaikki käytetään saaressa loppuun asti, korjataan ja käännetään.
Tavoitteenani oli alusta alkaen panna vanhaa hyötykäyttöön, tehdä löytöjä ja käyttää sitä mitä oli. Jos löysin vanhat käsineet, saatoin ommella ne verhoon kiinni koristeeksi. Luovuus kukki näissä touhuissa. Ompelin vanhoihin pitsilakanoihin koristeeksi sellaisia pieniä kirjottuja kankaita, joilla on ennen peitetty komeroita ja erilaisia tarvekaluja. Niissä on usein koristeena neitonen.
Paljon valoa ja sopivasti lämpöä
Ompelukone siirrettiin uuteen paikkaan ovinurkkaan kuistilla, kun kuistin remontti alkoi valmistua. Ompelutöitä voi tehdä ainoastaan kesällä, kun kuistilla on lämmin. Sitä ei ole eristetty, eikä kuistin nurkassa tarkene tehdä töitä edes aamulla, kun aurinko ei ole lämmittänyt sitä vielä riittävästi. Sen sijaan iltapäivällä aurinko paistaa usein liian kuumasti ja pahimmillaan liiaksi silmiin. Tuo hetki on kuitenkin lyhyt.
Oikutteleva kaveri
Ompelukoneeni ei ole erityisen helppokäyttöinen. Se ompelee vain suoraa tikkiä. Jos tarvitsee siksakkia tai estää reunan rispaantumista, on taiteltava käänteitä sisäkkäin. Silloin esteeksi tulee joskus kankaan paksuus. Neula menee helposti poikki, jos kangas on liian paksua. Näistä tilanteista saa kuitenkin yrittämällä ja erehtymällä kokemusta, enkä ole joutunut antamaan periksi vielä. Sekin helpottaa, ettei työn jäljen tarvitse olla priimaa. Kunhan työn saa tehdyksi, lopputulos kyllä kelpaa.
Historia herää eloon
Varaosia hankitaan kaupunkireissuilla Haminassa. Kerran on ompelukoneen nahkahihna vaihdettu. Uusi löytyi ompelutarvikeliikkeestä. Neulojakin on löytynyt. Minkäänlaisia huoltotoimenpiteitä en ole koneelleni tehnyt, ehkä joskus tuikannut öljyä pyöriviin osiin. Se seisoa jököttää yksin paikallaan kylmässä talossa syksystä kevääseen. Kesällä se hurahtaa käyntiin kuin unelma. Ompelukoneen käyttäminen on ollut olennainen osa prosessia, jossa olen tutustunut taloni historiaan ja myös nykyelämään. Olen päässyt lähemmäksi suvun naisia, jotka ovat tehneet niitä liinavaatteita, joita olen ihastuksissani kaivanut esiin ja käyttöön. Vanhat kirjailut, nimikirjaimet ja taidonnäytteet ovat heränneet eloon. Ompelukoneella on tässä merkittävä välittäjän rooli.
Patinaa ja esteettistä nautintoa
Ompelukone on esineenä kaunis. Se on kiiltävän musta ja siinä on ornamenttejä koristeena. Valurautainen jalustan ja polkimen rakenne on itsessään koristeellinen. Pöytä on viilua, johon kuuluu myös koneelle oma koppa. Tuo koppa selittää varmaankin ompelukoneen hyvän kunnon. Koppa suojaa pölyltä, ötököiltä ja kosteudelta. En hävittäisi konetta, vaikka sillä ei olisi sen käyttötarkoitusta. Jo menneiden aikojen varhaisen teollisuuden estetiikka riittäisi syyksi säilyttää se näkyvillä.
Teksti ja kuvat: Anne Mattsson