n. 45 min
1 Aallonmurtaja
Tervetuloa! Tammion saari on entisen Vehkalahden kunnan uloin asuttu saari ja nykyään Haminan eteläisin kaupunginosa. Lähin naapurikylä on Kuorsalon saari pohjoisessa. Koillisessa näkyy mannerta, joka on Virolahden kuntaa. Kylä on Tammionmaan pohjoisrannalla ja siinä on kaksi osaa: Länspää ja Itäpää. Kylän vanhoja taloja on noin 45. Kylän ulkopuolella on useita kesämökkejä. Aikoinaan väkeä oli noin parisataa, nyt vain yksi ympäri vuoden. Länsipuolella oleva saari on Västäri, Tammion eteläpuolella on Kukio. Ulko-Tammion saari, 9 km:n päässä etelään, ei kuulu Tammion kylään vaan valtiolle.
Tammiossa ja Västärissä on pronssi- ja viikinkiaikaisia hautoja. Ensimmäiset kirjalliset maininnat ovat 1500-luvulta. Nimistö on alkujaan ruotsinkielistä. Tammio on alkujaan Stamö eli kantasaari, Västäri on Västerö eli länsisaari ja Ketholma on Getholmen eli vuohisaari. Jo 1500-luvulla tammiolainen Lars Stompno purjehti omalla aluksellaan Tukholmaan saakka. Tuolloin Tammiossa oli 2–3 perhekuntaa.
Asutus ei ole ollut pysyvää vaan katkoksia on ollut. Pitkänvihan aikaan 1500-luvun lopulla saari autioitui. 1600-luvun jälkipuoliskolla tänne asettui Kiiskin suku tiettävästi Virolahden Kiiskilahdelta. Vävyksi tuli Pitkänen, ja Pitkästen suku asutti vähitellen kylän Länspään.
Isoviha 1700-luvun alussa autioitti saarta, mutta väki palasi. Itäpäässä asui Haminan Vilniemeltä tullut Heikki Suomalainen, mutta hän katosi isoonvihaan. Sodan loputtua noin 1720 tänne souti Inkerinmaalta kaksi veljestä, Martti ja Esaias Hannunpojat. He näkivät Itäpään autiotalon, asettuivat siihen ja ottivat nimekseen Suomalainen, ettei heitä lähetettäisi takaisin Venäjälle. Siitä sai alkunsa Suomalaisen suku.
Saari autioitui lyhyeksi aikaa myös ”Hattujen sodassa” 1741–43. Senkin jälkeen asukkaat palasivat koteihinsa. Vuonna 1788 asetelma kääntyi toisinpäin: Tammiossa oli tungosta, kun haminalaiset ja muut mantereen asukkaat tulivat Kustaa III:n sotaa pakoon. Majapaikoista oli pulaa ja kala teki kauppansa.
2 Apajakallio
1800-luvun alussa Tammiossa asui noin 100 henkeä, vuonna 1818 verollisia oli 45 aikuista. Silloin Tammion ja sen lähisaaret omisti haminalainen pormestari Anton Wulffert, jolle asukkaat maksoivat vuokraa 150 ruplaa vuodessa. Vuonna 1818 kaksitoista tammiolaista päätti ostaa saaren ympäristöineen pormestarin perikunnalta. Kauppahinta oli 5250 ruplaa, ja kaupat tehtiin Viipurissa. Oltiin itsenäisiä!
Tammiolaisten elinkeinot olivat aluksi kalastus ja hylkeenpyynti. Virolaisten kanssa oli sepra-kauppaa. Täällä Apajakalliolla oli ennenkin venevajoja ja verkkotelineitä eli -vapeita. Vasta 1920-luku toi moottoriveneet ja laiturit, joita ei aiemmin ollut, koska haapiot vedettiin maihin. Aallonmurtajakin on uutuus: Talvisodan jälkeen 1940 saareen tuli Lavansaaren ja Seiskarin evakkoja. Tammiolaisten rinnalla he rakensivat aallonmurtajaa laskemalla kiviä jäältä. Murtajaa jatkettiin vielä 1950-luvulla työttömyys- eli ns. hätäaputöinä. Rakennelma jäi kesken, sitä piti jatkaa molemmin puolin, myös Nuottakarin puolelta niin, että keskellä olisi jäänyt vain kapea sisääntuloaukko. Kylän Itäpäässä ei ole samanlaista satamaa.
1800-luvun puolivälissä hankittiin purjelaivoja rahdinpurjehdukseen. Matkat suuntautuivat Pietariin sekä Baltiaan, Tanskaan ja Englantiin. Pietariin louhittiin kiveä ja vietiin hiekkaa, pikkukiviäkin meren pohjasta. Viroon vietiin halkoja ja silakkaa, Tanskaan ja Englantiin sahatavaraa. Tänne tuotiin ruista, perunaa, suolaa, elintarvikkeita, astioita, huonekaluja ja kankaita. Kylä vaurastui: 1800-luvun lopun ”kultakaudella” väkeä oli jo 250 henkeä. Laivat olivat kuin yrityksiä, joista myytiin osuuksia. Laivan piti tuottaa 5.000 mk kesässä tai kapteeni meni vaihtoon. Paras tuotto oli 22.000 mk suurimmalla aluksella Salo-parkilla.
Hyvää aikaa kesti I maailmansodan loppuun. Raja itään meni kiinni, laivat vähenivät. Jäätiin kalastuksen varaan. II maailmansodan jälkeen kylä alkoi tyhjetä. Monet hakeutuivat merivartioston tai tullin palvelukseen tai etsivät töitä mantereelta. 1970-luvulla sukujen jälkeläiset löysivät autioituneen kylän.
3 Ala-Koukila ja Kiiskin kulma (julkkiset)
Tämä Koukin talo oli näyttelijä Kullervo Kalskeen (joka oli 1930–40-lukujen suosituimpia elokuvasankareita) kesäasunto. Se oli hänen vaimonsa kotitalo. Toinen kylän kuuluisuus on elokuvaohjaaja Renny Harlin. Hänen sukunsa huvila on kylän ulkopuolella, mutta vastikään hän sai ostettua talon kylästä. Se olikin tapaus, koska nämä vanhat talot tulevat erittäin harvoin myyntiin.
Kaikki maa täällä kuuluu johonkin taloon, eikä ole mitään yleistä rantaa tai leirintäaluetta. Sitä varten pitää mennä Ulko-Tammioon, jossa oli tammiolaisten kalavedet. Joka talolla on oma rantakaistaleensa veneitä ja nuotanvetoa varten. Talojen välissä on kujat. Ne on nimetty jonkin varrella olevan talon mukaan. Kujat olivat aikoinaan aidatut, etteivät lehmät päässeet pihoihin. Tuossa on Kiiskin talo, ei kuitenkaan se 1600-luvulta oleva. Koska useilla oli sama sukunimi, talot on nimetty ensimmäisen isännän mukaan. On Jooselaa, Jopilaa, Anttulaa, Esalaa, Villelää ja Niilekselää.
4 Tuomaantalo ja Ylä-Koukilan kulma
Suomen sota alkoi vuonna 1808. Pietarissa asusti englantilainen neiti, Miss Wilmot. Hän lähti kotiin laivalla. Kaksi laivaa purjehti lokakuun yössä kohti länttä, isompi ajoi karille Tammion itäpuolella. Tammiolaiset tulivat aamulla pelastamaan, ehkä siinäkin toivossa, että jos laiva hajoaa, siitä voisi saada monenlaista hyödyllistä tavaraa. Haaksirikkoiset tuotiin Tammioon todennäköisesti tähän Tuomaantaloon (Vilho Suomalaisen entiseen taloon). Talon vanhaemäntä osasi hiukan venäjää ja pystyi jotenkin kommunikoimaan vieraan kanssa. Jonkin ajan kuluttua neiti vietiin Haapasaareen, jossa piti oleskella kauemmin ennen kuin pääsi Englantiin vievän aluksen kyytiin. Kun Miss Wilmot pääsi kotiin, hän kirjoitti muistelmat. Hän kuvasi elävästi, miten siistissä ja vauraassa Tammiossa heitä pidettiin hyvin mutta Haapasaaressa huonommin. Tarinasta voi lukea lisää Yrjö Kaukiaisen Rantarosvojen saaristosta.
5 Jooselat
Vihreä Joosela on kylän vanhimpia taloja, osin 1700-luvulta. Viereinen muistokivi ”Vanhakartano” ei ole vanhimman talon kivijalkaa, talo on ehkä siirretty Vilniemelle. Tammiossa taloja ja niiden osia siirrettiin ja liitettiin toisiinsa sen mukaan, kuka muutti mihinkin, joskus osana naimakauppoja. Kun katsotte tarkemmin taloja, huomaatte niiden koostuvan paloista ja laajennuksista. Kylän vaurastuessa 1800-luvulla oli varaa rakentaa yhä isompia taloja. Hirret tuotiin mantereelta (mm. Haminan Kannusjärveltä), koska ne olivat parempia kuin saariston käkkärämännyt. Itäpään vanhin talo lienee ”Vanhatupa”.
6 Hesulinkulma
Olemme Länspään ja Itäpään rajalla. Tähän loppuu Länspää, tuosta pääsee Ketholmalle, Hesulin talosta alkaa Itäpää. Nimi tulee talon 1. isännästä, Hesekiel Pitkäsestä. Tässä Myllykalliolla oli ennen tuulimylly.
Tammiolaiset ymmärsivät jo varhain opin tärkeyden. Useat pojat ja jotkut tytötkin lähetettiin Vehkalahden kansakouluun Husulaan. 1800-luvun lopulla lähisaarilla heräsi idea omasta kansakoulusta. Tammiolaiset perustivat koulun itse. Vuonna 1891 koulu alkoi "Toisiin Kantolan" Isotuvassa, kuten sitä silloin nimitettiin ja jonka ikkuna näkyy talon päädyssä. Kantola on talonnimi, asukkaiden oli Suomalainen.
(Jos aikaa on, tästä alkaa Itäpään kierros +30–40 min. Osuus on tämän tekstin lopussa. Itäpään listalla kohta 2 on Kantolat.)
7 Jutan aitan kulma
Jutan aitan kulma oli ennen nuorten talvikokoontumispaikka. Jutta ei ole naisennimi vaan viittaa Johannes Niilonpoika Pitkäseen. Pojat nojailivat aitaan ja tytöt kulkivat edestakaisin. Siinä katseltiin ehkä puolisoehdokkaitakin. Metsässä on Tanssikallio, jonka aukealla oli soittoa ja tansseja.
Saaren pääsuvut ovat olleet Kiiski, Pitkäset (Länspään puoli) ja Suomalaiset (Itäpään puoli). Myöhemmin sukunimiä on muutettu sekaannusten välttämiseksi, ainakin seuraaviin: Esi, Tammelin, Kala. Ajan saatossa suvut myös ristesivät naimakaupoissa. Saareen muutti ja vävyksi otettiin 1800-luvulla myös uusia sukuja kuten: Harju, Lautala, Lommi, Kouki, Mäkelä ja Nyman.
8 Museo
Musta hirsimökki on saaren museo. Se on ollut tammiolaisten kalamajana Koivuluodossa, täältä n. 12 km lounaaseen. Sieltä se purettiin 1980-luvulla ja koottiin uudelleen täällä. Museossa on kalastusvälineitä ja taloudessa käytettyjä esineitä. Venemuseon edessä on Evert Koukin omistaman Kalervo-kaljaasin ankkuri. Se oli meren pohjassa 65 vuotta kunnes se nostettiin 1984.
Museossa on myös saaren vanha sentraali. 1920-luvulla alettiin kaivata saareen puhelinyhteyttä. I maailmansodan aikainen sotilaskaapeli Haapasaaresta Suursaareen oli jäänyt käyttämättömäksi. Tammiolaiset nostivat sen ja vetivät mantereelle. Aluksi oli vain yksi linja. Jos keskus soitti yhden kerran, puhelu oli Länspään puhelintaloon. Jos oli kaksi soittoa, vastattiin Itäpään puhelintalosta. Puhelin soi siis aina molemmissa, ja sentraali oli vuorollaan eri taloissa. Nykyään ei ole lankapuhelimia. Sähköverkkoa tai juoksevaa vettä Tammiossa ei ole. Sähköjä on kyllä puuhattu, Kuorsalossa on lähin yleinen sähkö. Mutta rahaa siihen ei oikein ole, eikä enää tahtoakaan. Tulemme toimeen aurinko- ja kaasuenergialla.
Suuri punainen rakennus on Tammion Seurantalo. Se on alkujaan venäläinen sotilassauna Somerin kalliosaarelta. Someri on tästä n. 30 km etelään Venäjän puolella oleva puuton majakkasaari. I maailmansodan päätyttyä tammiolaiset ostivat saunan, purkivat ja kokosivat uudelleen täällä. Siitä saatiin toimiva kokoontumispaikka, Kalastajainpirtti. Näyttämöllä on kesäisin kirpputori, ja salissa on usein kesäisin näyttely. Haminan papit toimittavat juhannusiltapäivänä juhannushartauden, jonne tulee aina paljon väkeä. Elokuussa terassilla on hirvisoppa, oli hirvi saatu tai ei.
9 Kansakoulu (sen jälkeen Niileksenkujaa takaisin rantaan Saskalan eli Hallikaisen ohi)
Vuonna 1892 oma koulutalo oli valmis. Koulu jatkoi toimintaansa vuoteen 1945. Pitkäaikainen opettaja oli Väinö Björk, myöhemmin Louhisaari. Koulu on tuo iso, keltainen talo, joka on nykyään yksityinen kesähuvila, Uus-Kantola.
Tammion loistoaikana täällä asui parisataa henkeä, nyt siis vain yksi ympäri vuoden. Kesällä on talot täynnä ja heinäkuu on vilkkain. Monella on oma vene, ja Viklalla pääsee syyskuun puoleenväliin asti. Moni eläkeläinen oleskelee joulukuulle. Jos on hyvä jäätalvi, moni käy hiihtolomallakin.
Tammion kotiseutuyhdistys kiittää huomiostanne! Kertokaa myös tuttavillenne Tammiosta. Tyytyväisten vierailijoiden avulla me kesäasukkaat varmistamme, että Vikla palvelee myös meitä.
Lähteet: Aleksanteri Mondolin (Vilho Suomalaisen haastattelut), Anneli Suomalainen 16.7. 2017
n. 30 min lisää: Itäpään kierros Hesulikulman 6 jälkeen mutta vain jos aikaa on:
1 Palokuuri
Tammion saaressa ollaan riippuvaisia toisten avusta. Esimerkkinä siitä on saarelaisten yhteinen Palokuuri, jossa säilytetään palontorjuntakalustoa. Paloharjoitukseen osallistuu koko kylä lapsista aikuisiin. Se on tärkeää, sillä palontorjuntaveneen saapuminen kestää yli tunnin Haminasta (monitoimiveneen varustaminen paloa varten on hidasta). Tunnissa talo ehtii palaa kokonaan.
2 Kantolat
Ohitimme ”Toisiin” eli Toisten Kantolan eli Uuden Kantolan talon, jossa käynnistyi Tammion kansakoulu ennen kuin valmistui oma koulurakennus, johon myös opettaja voitiin majoittaa. Myös koulurakennus tunnetaan Uus-Kantolana, joka Suomalaisen suvun käytössä kesähuvilana. Myös viereisen talon nimi on Kantola, ja tämä on Kantoloista vanhin. Nimi tulee kannoista, jotka jäivät paikalta kaadetuista puista.
Joskus 1920-luvulla Kantolan miehet tulivat hailiverkoilta ja ilmoittivat talon naisväelle, että nyt olisi ”ruokittavaa” eli verkosta irrotettavaa ja perattavaa. Silakkaa kutsutaan Loviisasta itään hailiksi. Idässä haili muuttuu silakaksi, kun se suolataan. Naisilla oli pääsiäisen suursiivous. He sanoivat, etteivät jouda verkoille, koska siivo on kesken. Talon isäntä Vihtori Suomalainen ilmoitti: ”Syökää sitten sitä siivoa!” Siihen aikaan miesten ja naisten työt olivat tarkasti erotettu, mutta yhteispelillä kylä ja talot pärjäsivät.
3 Kalan talo (eli Putuksen talo)
Tämän talon ulkokuori näyttää melko modernilta, mutta tässäkin on alkujaan ollut vanha talo. Kalan talossa oli saaren levein tupa. Vanhat aittarakennukset kertovat alkuperäisestä pihapiiristä.
4 Heinäkallio ja 5 Vanhatupa
Kiivetään kallioille. Tämä on yksi saaren korkeimmista kohdista. Heinäkalliolla kuivatettiin muista saarista ja rannoilta niitetyt karjan heinät. Siitä kallion nimi. Heinäkalliolta näkyy Venäjälle, Kinnarin saareen sekä kivilaiturilta Somerin majakalle ja radiomastolle, jos ilma on kirkas ja meri viileä.
Täältä (Heinäkalliolta) näkyy Vanhatupa. Sitä nimitetään myös Lyytintaloksi omistajansa Lydia Suomalaisen mukaan. Siihen asettuivat inkeriläisveljekset ja ottivat nimen Suomalainen 1720. Talo on saaren vanhimpia.
6 Jopila
Tässä on yksi kylän suurikokoisimmista taloista: Jopila. Siinä oli yksi saaren kolmesta kaupasta vuoteen 1960 asti, kuten myös Tanin Riston talossa. Valkin talossa oli Valton kauppa. Nyt Vikla tuo ruoan Kotkasta tilauksesta, toiset hakevat itse. Kalastus on nykyään lähinnä kotitarvekalastusta. (Vuonna 1890 Jopilan isäntä Juho Suomalainen osallistui kolmen poikansa ja naapuri Tammelinin kanssa Haminan Pursiseuran purjehduskilpailuun. Venekunta oli johdossa, kun kääntyessään vene kaatui. Kaikki hukkuivat. He osasivat uida, mutta ilman korkkiliivejä mitään ei ollut tehtävissä.)
7 Villelä ja 8 Eetula
Villelästä on saaren hienoin näkymä merelle. Silti isäntä Pauli Suomalainen valitti, että paikka oli surkea ja tuulelle altis. Vanhojen isäntien arvostamat asiat olivat erilaisia kuin nykyisten kesäasukkaiden.
Tässä on saaren ainoa alkujaankin kaksikuistinen Eetulan talo. Se on vanhimpia, alkujaan Tammelinin.
Lähteet: Aleksanteri Mondolin (Vilho Suomalaisen haastattelut), Anneli Suomalainen 16.7. 017